sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Hirvensalo-seuran jäsenkirje 2020




Hirvensalo-seura ry perustettiin marraskuussa 1984. Toiminnan tavoitteena on syventää saaren asukkaiden kotiseututuntemusta sekä toimia asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssi-teenä.

Hirvensalo-seuran toiminta-ajatus on työskennellä Hirvensalon edunvalvojana Turun kau-pungin suuntaan sekä lisätä alueen viihtyisyyttä, tuoda esille alueen omaleimaisuutta ja jär-jestää seuran jäsenille erityyppistä toimintaa. Toiminta ulottuu esimerkiksi paikalliskulttuurin, ympäristönsuojelun ja kaupunkisuunnittelun aloille.

Vuonna 2019 olimme Hirvensalopäivien yhteydessä mukana mm. järjestämässä retkeä Hir-vensalo-seuran ideoimalle uudelle nuotiopaikalle Toijaisiin. Lisäksi istutimme vuoden mit-taan eri yhteistyökumppaniemme kanssa puita Hirvensalo-seuran ideoimalle arboretum alu-eelle.

Viestiä saarten asioista veimme myös Turun kaupungin suuntaan, mm. tapaamalla kau-pungin eri toimijoita.

Hirvensalo-seura perusti 2015 uuden Antti ja Pirkko Lehtisen stipendin jaettavaksi Haarlan ja Wäinö Aaltosen sekä Syvälahden koulujen oppilaille.
Hirvensalo-seuran tapahtumia ja toimintaa voi seurata osoitteesta:

http://hirvensalo-seura.blogspot.fi sekä facebook- sivuilla Hirvensalo-seura ry.

Olemme käytettävissänne, ottakaa rohkeasti yhteyttä, antakaa palautetta johtokunnan jäse-nille ja ehdottakaa uusia toimintamalleja:

Puheenjohtaja  Niko Aaltonen, 040-5122 836, niko.aaltonen@turku.fi Varapuheenjohtaja Henri Littunen, henri.littunen@turku.fi
Sihteeri   Jani Eteläkoski, jani.etelakoski@gmail.com Rahastonhoitaja Sanni Liuke, sanni.liuke@gmail.com

Muut johtokunnan jäsenet:
Pekka Peltomäki, Tommi Isoniemi, Jari Hauninen ja Hannele Mustonen.

Reipasta ja aurinkoista kevään odotusta, tavataan Hirvensalo-seuran vuosikokouksessa Wäinö Aaltosen koululla torstaina 5.3. klo 18:00.

Niko Aaltonen Puheenjohtaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti