Kakskerrantien
ja Ylikylänkadun liikennejärjestelyt kuntoon
Kakskerrantien
ruuhkautuminen aamuisin on jatkuvasti pahenemassa saarten asukasmäärän
kasvaessa. Pidemmän tähtäimen ratkaisuja asiaan ovat Kakskerrantien osittainen
nelikaistaistaminen ja uusi silta mantereelle.
Tällä
hetkellä ruuhkaa keskustan suuntaan ajaville aiheuttaa mm. Ylikylänkadun
risteys, jossa vasemmalle, Ylikylänkadulle, kääntyvät ajoneuvot ajoittain tukkivat suoraan
ajavien kaistan kohti keskustaa.
Liikenteen
sujuvuuden parantaminen edellyttää väistötilan pidentämistä koulun kohdalla, jotta suoraan
ajavat pääsevät kaikissa tilanteissa ajamaan sujuvasti vasemmalle kääntyvien, pysähtyneiden autojen ohitse.
Hirvensalo-seura
ja Wäinö Aaltosen koulu ehdottavat, että Turun kaupunki ryhtyy pikaisesti
toimenpiteisiin Kakskerrantien ja Ylikylänkadun liikennejärjestelyiden
sujuvoittamiseksi suunnittelemalla uudet kaistajärjestelyt ja varaamalla
rakentamiseen määrärahan vuoden 2017 budjettiin. Tämän pienen toimenpiteen
avulla varmistetaan nykyisen liikenneinfran mahdollisimman tehokas hyödyntämien
ennen pysyvämpiä ratkaisuja.
Lisätietoja:
Henri
Littunen
Niko Aaltonen
rehtori
puheenjohtaja
Wäinö
Aaltosen
koulu
Hirvensalo-seura ry
040-186
1144
040-512 2836
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti