torstai 23. lokakuuta 2014

Tulevaisuuden joulukuusi Saarella

Hirvensalo-seura lahjoitti joulukuusen istutettavaksi 24.9.2014

Ajatus on, että tulevaisuudessa, kun kuusi kasvaa, ei enää tarvita vuosittain paikalle kuljetettavaa kuusta vaan Wäinö Aaltosen koulun oppilaiden istuttama kuusi saa kunnian kantaa adventtiajan kynttilät.



Opettaja Tero Jaakkolan luokka sai kunnian iskeä lapiot multaan ja opettaja video hienon tapahtuman Wäiski-TV:n puolesta.

Katso video.




keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kukkalahjoitus kouluille


Hirvensalo-seura lahjoitti Haarlan ja Wäinö Aaltosen kouluille kukkasipuleita istutettavaksi ensi kevään kaunistukseksi. Wäinö Aaltosen koulussa 4C-luokka istutti 15.10.kukkia opettajansa Lea Moision asiantuntevalla opastuksella. "Mukavaa vaihtelua", kommentoivat oppilaat.



maanantai 13. lokakuuta 2014

Antti Lehtinen sai muistolaatan 10.10.

 
10.10. Aleksis Kiven päivänä paljastettiin Antti Lehtisen muistolaatta Wäinö Aaltosen koululla.
Hirvensalo-seura oli tilannut muistolaatan, joka kunnioittaa viime marraskuussa kuolleen Antin työtä koulunjohtajana, Wäinö Aaltosen seuran monivuotisena vaikuttajana, hirvensalolaisena kotiseututyön väsymättömänä tekijänä sekä ekumeenikkona.

 
Laatta kiinnitettiin Wäinö Aaltosen koulun pääoven viereen ja laatanpaljastuspuheen piti kouluneuvoksen poika Riku Lehtinen, joka puheessaan korosti myös äitinsä, opettaja Pirkko Lehtisen merkitystä Antin ohella ja rinnalla.

 
Antti Lehtinen oli kaikille hirvensalolaisille merkittävä henkilö, jota muistelemaan kokoontunutta ystävien ja työtovereiden joukkoa yhdistivät henkilökohtaiset Anttiin liittyvät muistot eri näkökulmista ja eri ajoilta.
Hirvensalo-seura kiittää kaikkia tilaisuuteen osallistuneita.